"Kylläpä kesti", Jaakko tuhahtaa ja astuu Marian ohi lämpimään eteiseen. Poika heittää märän takkinsa lattialle kenkiensä päälle, ja kääntyy sitten odottamaan Mariaa.

Maria sulkee oven silmät suljettuina. Hän tuntee Jaakon kosketuksen, joka oli vain pieni hipaisu käsivarteen. Ja nyt koko käsi on kuin tulessa, huutaa kaipuuta, vaatii rakkautta.

"Kiva nähdä sua. Mulla oli jo kamala ikävä", Jaakko kuiskaa ja vetää Marian lähelleen. Tyttö ei osaa vastustella, vaan kietoo kätensä varoen pojan kosteiden vaatteiden ympärille. Siinä hetkessä on kaikki, mitä Maria saattaa toivoa.

"Mun mutsi on kotona, joten mennään mun huoneeseen", Maria kuiskaa ja irrottautuu vastahakoisesti pojan lämmöstä. Hän tietää, että Jaakko haluaa tietää, mutta ei voi tehdä mitään estääkseen tätä kyselemästä. Pakko sitä joskus on päätös tehtävä.

Maria kiskoo Jaakkoa perässään kohti yläkertaa, mutta äiti tulee vastaan kesken matkan. Maria huomaa äidin katseessa uutta pehmeyttä, jota ei ole nähnyt sitten isän kuoleman.

"Ai, meidän Maria on sitten tuonut poikaystävänsä kylään", äiti myhäilee ja kiskoo pientä pyyhettä paremmin itsensä peitoksi. Ei äiti sentään mikään teinipoikien perään kuolaava narttu ole.

Jaakko vilkaisee Mariaa, ja tyttö näkee leveän hymyn kohoavan tämän huulille. Nyt poika luulee, että Maria on julistanut Jaakon virallisesti poikaystäväkseen. Vaikka eihän tyttö edes tiedä, haluaako olla Jaakon vai tämän veljen kanssa.

"Tulkaa kahville, keitin juuri ison pannullisen", äiti kehottaa ja sipsuttaa keittiöön. Maria vilkaisee varuillaan Jaakkoa, yrittää elehtiä, ettei haluaisi. Mutta poika on jo menossa hymy huulilla kohti pientä keittiötä, jossa äiti kolistelee jo kuppeja pöytään.

Huokaisten Maria laahustaa pojan perässä ja kiroaa huonoa tuuriaan. Toisaalta hyvä vain, ettei vielä tarvitse pohtia päätöstään. Mutta asian pitkittäminen ahdistaa ja kovertaa sydäntä.

Jaakko ja äiti nauravat jo jollekin, kun Maria viimein tarttuu omaan kuppiinsa. Ei hän äitiä vihaa, mutta joskus tämän ylisosiaalisuus on liikaa. Varsinkin, jos olisi kahdenkeskistä puhuttavaa jonkun kanssa.

"Etkös sä ollut vielä hetki sitten sen Mikon kanssa?" äiti kysyy yllättäen. Maria on tukehtua kahviinsa. Miksi äiti sotkee vanhat asiat kaikkeen?

"Se oli Mikael. Ja me erottiin", Maria kuiskaa hiljaa vältellen Jaakon polttavaa katsetta. Nyt poika tietysti luulee, että hänellä on ravannut poikia yhtenään ovesta sisään, ettei oma äitikään enää muista oikein kaikkien nimiä.

"Harmi. Kiva poika se oli", äiti sanoo, ja jatkaa sitten selostustaan nuoruuden reissuistaan. Maria pyörittelee kahvikuppia kädessään ja toivoo, että äiti tajuaisi viimeinkin lopettaa ja jättää heidät kahden.

Varoen tyttö vilkaisee Jaakkoa, joka näyttää lumoutuneen äidin tarinoista. Maria huokaa, ja keskittyy kupin tuijottamiseen. Onpahan edes aikaa miettiä, kumman pojan lopulta haluaa.