Kotona ei taaskaan ole ketään. Äiti on nykyään töiden jälkeen aina menossa. Maria epäilee, että kyseessä on uusi mies, mutta ei äiti mitään myönnä. Isän kuoleman jälkeen äidillä ei ole ollut ketään vakituista, muutamia satunnaisia treffejä vain, joista Marian ei kuuluisi edes tietää. Isän kuolemasta on kuitenkin jo 11 vuotta, mutta äiti ei pysty koskaan unohtamaan tätä. Ei Mariakaan pysty. Ei koskaan.

 

Yläkerrassa hän muistaa sormuksen, joka lepää sadetakin taskussa. Vapisevin käsin hän kaivaa rasian ja avaa sen tutkiakseen sormusta paremmin. Ei katsominen mitään haittaa, poika kuitenkin jätti sen maahan aivan tahallaan.

 

Sormus on pieni, se sopisi varmasti täydellisesti Marian vasempaan nimettömään. Tytön tekisi mieli kokeilla, mutta se olisi liian vaarallista. Mitä jos sormus olisikin liian pieni ja jäisi jumiin? Mikael saattaisi luulla, että hän suostuu kosintaan jos näkisi jumiutuneen sormuksen. Eikä Jaakkokaan ilahtuisi.

 

Sisällä on kaiverrus. Maria <3 Mikael 4ever. Aika yllätyksetön teksti Marian mielestä. Jokin omaperäisempi olisi parempi. Tai edes joku päivämäärä. Mutta eihän poika voinut tietää, milloin Maria suostuisi kosintaan. Vai oliko Mikael edes suunnitellut kosintaa ennen tätä päivää?

 

Marian valtaa outo tunne. Hän muistaa pojan iloisen ilmeen iltana, jona he erosivat. Aikoiko Mikael jo silloin kosia? He olivat kuitenkin olleet yhdessä 2,5vuotta. Maria muistaa myös pojan viileän suhtautumisen erouutiseen. Jos poika oli suunnitellut kosivansa niin miksi hän oli niin viileä? Vai oliko se vain oikeiden tunteiden peittämistä ja ajatuksien työntämistä taka-alalle?

 

Mikaelin huulet hänen huulillaan, kädet paljaalla iholla. Maria muistaa pojan tuoksun, tuntee tämän lähellään. Pojan hengitys, hiljainen kuiskaus. Ajatukset pyörivät tytön päässä. Mikael nukkumassa hänen vierellään, Mikael seisomassa sateessa surun murtamana, Mikael suutelemassa häntä kahvion edessä. Mikael, Mikael, Mikael kaikkialla.

 

"EI!" Maria huutaa, puistelee päätään. "Menkää pois, menkää pois", hän huutaa äänille, jotka kertovat hänelle lisää muistoja pojasta, jota hän rakasti. Ja rakastaa yhä, aivan liian paljon. Mikael oli aina niin ihana, niin hellä, niin huomaavainen. Mikael rakasti ja näytti sen, aivan kaikille.

 

Mikael. Maria ja Mikael, Mikael ja Maria.

 

Maria vaipuu voipuneena maahan. Ei hän rakasta Mikaelia. Ei hän halua rakastaa enää poikaa. Hän se halusi erota, ei hän saa enää tuntea rakkautta. Ja sitä paitsi hänellä on nyt Jaakko, joka on paljon ihanampi. Mutta rakastaako Maria Jaakkoa? Ei vielä, mutta kyllä hän oppii. Ei hän Mikaeliakaan rakastanut heti, ei ainakaan ihan heti.

 

Mikael huumasi ensi hetkestä lähtien. Rakkaus syttyi siitä ensimmäisestä katseesta, ensimmäisestä kosketuksesta. Sydän väittää niin, mutta Maria ei halua kuunnella. Jaakko on hänelle se oikea, ei Mikael. Jaakko on paljon parempi, kaikessa.

 

Maria päässä pyörii. Hän halusi menettää neitsyytensä Mikaelille, mutta sitten rakkaus kuoli. Mikaelin piti olla se oikea. Sydän väittää yhä, että Mikael on se oikea. Maria ei halua uskoa. Pojan suudelma kahvion edessä vain sai hänet sekaisin. Ei se merkinnyt mitään, ei yhtään mitään.

 

Pakko soittaa Jaakolle, pakko saada tavata Jaakko. Maria etsii puhelintaan, mutta ei jaksa näppäillä pojan numeroa. 0407183513, se on Mikaelin numero. Sen Maria muistaa, mutta ei Jaakon numeroa. J:n kohdalta se löytyisi, mutta ei Maria jaksa etsiä, ei nyt.

 

Maria löytää Mikaelin nimen nopeasti. Pojan nimen perässä on vieläkin sydän. Sitä tyttö ei ole raaskinut poistaa, ei vielä. Ehkä huomenna, kun kaikki on taas selvempää. Ei se ketään haittaa, jos sitä ei heti poista. Ei se tarkoita, että vielä rakastaa. Sillä ei Maria rakasta Mikaelia, ei enää.