Hän on se oikea sinulle. Ota riski ja rakastu. Suutele häntä. Anna tunteillesi valta äläkä mieti seurauksia. Ole rohkea. Nyt, tee se nyt. Suutele häntä, nyt!

Äänten sekamelskan Marian päässä ei hellitä. Sydän huutaa häntä koskettamaan poikaa. Iho kaipaa kosketusta, mutta järki käskee perääntyä. Maria ei saa silmiään irti pojasta, joka näyttää hämärtyvässä illassa vieläkin komeammalta kuin ennen. Suorastaan kauniilta.

Huomaamattaan Maria astuu askeleen lähemmäs, sitten vielä toisen. Hän seisoo aivan Mikaelin edessä, saattaa tuntea tämän kiivaan hengityksen. Pojan silmät loistavat kyynelten läpi. Maria tuntee kyynelten virtaavan myös omilla poskillaan. Tämä kaikki hänellä voisi olla ikuisuuden, jos vain uskaltaisi suudella poikaa.

”Maria”, Mikael kuiskaa. Tyttö pudistaa päätään. ”Älä sano mitään. Älä sano yhtään mitään”, Maria kuiskaa, kietoo kätensä pojan kaulalle ja painaa vapisevat huulensa pojan huulille. Vain yksi suudelma, eihän se mitään haittaa. Jäähyväissuudelma, juuri niin. Tämän jälkeen hän voi viimein unohtaa pojan, päästää irti menneestä ja jatkaa elämäänsä Jaakon kanssa.

Unohda jo Jaakko. Etkö sinä tyttö tajua, että Mikael on sinulle se oikea? Pidä hänestä kiinni, älä päästä enää karkuun.

”Maria, missä sä oot? Mä oon ettinyt sua kaikkialta.” Kaukaa Maria kuulee nimeään huudettavan, mutta ei jaksa keskittyä siihen. Mikaelin huulet ovat yhä hänen huulillaan niin pehmeinä ja kutsuvina. Poika ei kiirehdi, ei ryntäile. Hän haluaa nauttia hetkestä yhtä paljon kuin Mariakin.

"

Maria, ootko sä mennyt ulos?” Jaakko huutaa ja avaa ulko-oven. Samassa Maria palaa takaisin maan pinnalle haaveistaan ja huomaa Jaakon seisovan järkyttyneenä oven suussa. ”Maria.. Mitä..”, Jaakko aloittaa. ”Ja mitä sä täällä teet?” Jaakko suuntaa kysymyksensä Mikaelille. ”Samaa voisin kysyä sulta”, Mikael vastaa ja molemmat kääntyvät katsomaan Mariaa.

Maria haukkoo henkeä tuntiessaan taas sateen kylmyyden ihollaan. Jaakko, hän unohti Jaakon kokonaan. Pojan piti nukkua yläkerrassa, hänen piti viipyä vain hetki ulkona Mikaelin kanssa. Maria näkee Jaakon lihaksin jännittyvän. Mikael vain tuijottaa häntä.

”Mä.. Mikael..”, Maria kangertelee. ”Niin?” pojat kysyvät yhtä aikaa ja Maria huomaa molempien ilmeiden kiristyneen. ”Mä vaan hyvästelin Mikaelin, lopullisesti”, Maria kuiskaa vapisten. ”Ja Mikael, Jaakko on mun uusi poikaystävä.” Mikael tuijottaa ensin Jaakkoa, sitten Mariaa. ”Vai jäähyväiset. Sä tiedät tasan tarkkaan, että siinä suudelmassa oli muutakin. Siinä oli kaipuuta ja rakkautta. Sä rakastat mua vieläkin, myönnä pois”, Mikael huutaa. Maria pudistaa hitaasti päätään, vaikka se tekeekin kipeää. ”Mä rakastan Jaakkoa nyt”, tyttö vastaa hiljaa.

J

aakko seuraa sivusta Mikaelin reaktiota. Hän näkee pojan yhä surevan Mariaa, mutta tyttö ei ole enää hänen. Miksei Mikael voi sitä tajuta?

”Jaakko, anna anteeksi”, Maria pyytää. ”Ei sun tarvitse pyytää mitään anteeksi”, poika vastaa ja kaappaa Marian lämpimään syleilyyn. ”Mä ymmärrän kyllä, että teidän ero on ollut vaikea. Ja mä ymmärrän, että sä halusit vielä kerran olla varma tunteista. Ja nythän sä oot. Sä rakastat mua”, Jaakko vastaa Marian hiuksiin. Maria nyökkää hiljaa tuijottaen samalla Mikaelia. ”Niin, mä rakastan nyt sua”, tyttö vastaa.

Mikael tuijottaa hiljaa Mariaa, hänen tyttöään, joka on hänen oman veljensä syleilyssä. Jaakko on ollut koko ajan Marian kanssa. Miten Maria saattoi tehdä näin hänelle? Kaikki yhteiset vuodet, kaikki ne hetket. Ja hän voi muka noin vain heittää ne roskiin kuin paperin?

”Mä en luovuta. Maria, mä en luovuta. Vielä sä huomaat joku kaunis päivä, että me kuulutaan yhteen”, Mikael uhoaa, mutta ääni on murtua surun painostuksesta. Maria vain tuijottaa häntä hiljaa. ”Mä saan sut vielä”, Mikael kuiskaa ja lähtee sitten juoksemaan. Marian sydän käskee tyttöä lähtemään perään, mutta jalat eivät halua. Hänen ruumiinsa haluaa olla tässä, Jaakon syleilyssä. Mikael on nyt mennyttä, Jaakko tulevaisuus. Vielä Mikaelkin sen ymmärtää jonain päivänä. Ja vielä sydänkin sen tulee tajuamaan, ennemmin tai myöhemmin.