Aamulla Maria löytää itsensä makaamassa kippurassa oman huoneensa lattialta. Sormus on painanut jäljen tytön poskeen. Puhelin tärisee vaativasti vasten paljasta parkettilattiaa.

Maria vilkaisee näyttöä. Jaakko. Maria ei juuri nyt jaksaisi puhua tämän kanssa. Puhelu loppuu ja Maria sulkee puhelimensa kokonaan. Yhä lattialle käpertyneenä hän tutkii sormusta, joka loistaa auringon säteiden osuessa siihen ikkunaverhon raosta.

Kaikki menee aina pieleen. Mikaelin kanssa hänen oli hyvä olla, mutta jokin pakotti hänet jättämään pojan. Eräänä aamuna päässä oli vain ajatus siitä, että rakkaus ei ehkä olekaan tarpeeksi voimakasta.

Vai oliko se sittenkin? Tekikö Maria virheen erotessaan pojasta? Olivatko tunteet vain keino paeta tulevaa ja pelkoa siitä, että suhde ei ehkä kestäkään lopun elämää?

Varoen tyttö nousee ja venyttelee puutuneita raajojaan. Sormuksen hän tunkee farkkujensa taskuun. Mieleen palaa se ilta, jolloin he erosivat Mikaelin kanssa. Mikä sai Marian ehdottomaan tapaamista, mikä sai hänet tekemään lopulliselta kuulostavan päätöksen?

Äiti on jo lähtenyt töihin Marian saapuessa alakertaan. Keittiön pöydällä on lappu ja rahaa, kaupassa pitää käydä. Kaapissa on ainoastaan maitoa ja paketti voita. Äiti ei ole taaskaan jaksanut huolehtia ruokapuolesta, vaan sysää vastuun Marialle. Ihan kuin Marialle ei olisi muuta tekemistä.

Maria kiskoo takin niskaansa ja juoksee kauppaan. Hän ei pahemmin välitä lenkkeilystä, mutta kerrankin juokseminen tuntu hyvältä. Suorastaan puhdistavalta. Hiki virtaa ja poistaa samalla mukanaan ainakin pienen osan huolista ja ajatuksista.

Kaupassa kaikki tuijottavat Marian punaista naamaa. Hiki valuu ohimolla, mutta tyttö ei välitä. Hän nappaa koriinsa leipää, säilykkeitä ja muutaman paketin jauhelihaa. Niillä pitäisi pärjätä muutaman päivän. Hedelmähyllyltä hän nappaa vielä ohimennen muutaman omenan välipalaksi ja suuntaa sitten kassalle.

”Aamulenkillä?” kassatyttö kysyy hymyillen. Maria nyökkää miettien, mistä hän tuntee tytön. Tutut kasvonpiirteet tällä ainakin on. ”Sä et taida muistaa mua?” kassatyttö kysyy ilmoittaessaan ostosten loppusumman. Maria pudistaa päätään. ”Mä oon Sara. Jaakon entinen tyttöystävä parin vuoden takaa.”

Maria tuijottaa hämillään tyttöä. Sara. Niinpä tietysti. Sara ja Jaakko olivat eronneet saman ikäisinä kuin Maria nyt oli. Sitä ennen he ehtivät seurustella vajaan vuoden. Eron syy ei koskaan selvinnyt Marialle, eikä Jaakko halunnut puhua asiasta. Ilmeisesti se teki liian kipeää.

”Kyllä mä nyt muistan”, Maria sanoo ojentaessaan rahoja. Sara antaa vaihtorahat kuitin kanssa ja sanoo: ”Jos haluat joskus tavata ja jutella niin mä kuuntelen kyllä.” ”Mitä sä tarkotat?” Maria kysyy. ”Sähän oot Jaakon kanssa. Niin se ainakin kertoi”, Sara jatkaa. ”Me kun ollaan yhä ystäviä.”

Maria tunkee tavarat kassiin ja ryntää ylös kaupasta. Miksi Jaakko yhä tapailee entistä tyttöystäväänsä? Vaikkakin vain kaverimielessä. Ja miksi Jaakko kertoo kaikille heidän suhteestaan? Ei se kuulu muille.

Kotiovella seisoo Jaakko kädet taskuissaan pää alas painettuna. Lähemmäs päästyään Maria huomaa kyyneleiden juovittamat posket. Miksi Jaakko on itkenyt? Mitä Maria on tehnyt?

”Mikä on vialla?” Maria kysyy ja koskettaa pojan kättä. Jaakko hätkähtää ja nostaessaan katseensa, tyttö näkee tämän yhä itkevän. ”On sattunut jotain kamalaa”, Jaakko kuiskaa vapisevalla äänellä. Maria tuntee sydämensä lyöntien hidastavan. Mitä on tapahtunut? Onko joku kuollut? Ei kai vain Mikaelille ole sattunut mitään?

”On tapahtunut onnettomuus”, Jaakko jatkaa itkunsekaisella äänellä. ”Se tapahtui illalla. Mä olin ihan vieressä, enkä voinut tehdä mitään”, poika itkee ja painaa pään käsiinsä. Maria tuntee jalkojensa pettävän. Kyse on varmasti Mikaelista.

”Mikael jäi auton alle. Vähän sen jälkeen, kun me lähdettiin täältä.”

Mikael. Onnettomuus. Maria lysähtää maahan. Siksi Jaakko soitti aamulla. Yritti kertoa. Mikael on ollut onnettomuudessa. Pahassa kolarissa. Poika voi olla kuollut. Poissa.

Maria tuntee kyyneleet poskillaan. Huomaamatta ne hiipivät esiin. Mikael on loukkaantunut vakavasti. Jokainen hetki voi olla viimeinen. Tai sitten poika on jo saanut enkelin siivet selkäänsä ja lentelee tälläkin hetkellä kohti taivasta. Mutta Maria ei uskalla kysyä, ei vielä. Sillä jos poika on kuollut, hän ei ehkä enää jaksa kohdata tulevaa.