Kellon viisarit matelevat eteenpäin turhan hitaasti. Maria on levoton, haluaisi Jaakon jo pois. Poika on kuitenkin ollut paikalla jo puoli tuntia.

”Pizzat tulee kymmenen minuutin sisällä”, Jaakko ilmoittaa ja istuutuu sohvalle Marian viereen. Maria nyökkää ja avaa television. Ei sieltä kuitenkaan tule muuta kuin ostosruutu, mutta parempi sekin kuin piinaava hiljaisuus.

Ikuisuuden päästä ovikello soi, ja Jaakko kiiruhtaa maksamaan pizzapojalle. Huumaava tuoksu kantautuu eteisestä Marian nenään ja hän tajuaa, että nälkä hänellä todellakin oli. Pelkkä kahvi aamupalaksi ei riittänyt, ei sitten millään.

”Kinkkua, tonnikalaa ja ananasta”, Jaakko sanoo ja ojentaa toisen laatikon Marialle. Maria kiittää hiljaa, noutaa jääkaapista molemmille isot lasit maitoa, ja ryhtyy ahmimaan annostaan välittämättä Jaakon kummastelevista katseista.

”Haluatko osan minun pizzastani?” Jaakko kysyy, kun Maria saa urakkansa suoritettua. Jaakko on vasta puolivälissä. ”Ei kiitos, syö itse vain”, Maria vastaa suutaan pyyhkien ja heittäytyy sitten pitkälleen sohvalle.

Jaakko laskee pizzalaatikkonsa maahan ja laskeutuu Marian viereen. Ensin tyttö tuntuu säikähtävän pojan läheisyyttä, mutta rentoutuu pian huomattavasti.

Maria tuntee Jaakon käden siirtyvän vatsalleen ja jäävän siihen hetkeksi aivan kuin lupaa odottaen. Kun Maria ei liikahdakaan, käsi alkaa hiljalleen sivellä tytön paidan pintaa ylhäältä alas.

Kuuma kiihko ja suunnaton halu lävistää Marian pojan sormien seikkaillessa hänen vartalollaan. Hän tietää, ettei nyt olisi paras mahdollinen hetki, mutta tästä kaikesta hän kuitenkin oli unelmoinut jo kauan.

Jaakko kierähtää Marian päälle ja katselee allaan makaavaa tyttöä. Miten kaunis tämä onkaan. Jaakko on ollut alusta asti kateellinen veljelleen, joka oli onnistunut nappaamaan Marian itselleen.

Maria avaa silmänsä ja katselee Jaakkoa. Pojan siniset silmät loistavat ja ruskeat hiukset suorastaan kiiltävät puhtauttaan.

Huulet lähestyvät tytön huulia, eikä Maria tiedä, mitä tehdä. Hän haluaisi kovasti, enemmän kuin mitään muuta suudella Jaakkoa. Mutta onko nyt oikea hetki?

”Mä en tiedä voinko mä just nyt”, Maria sanoo hiljaa viime hetkellä. Jaakko vetäytyy kauemmas ja Maria kampeaa itsensä pois pojan alta. ”Anna anteeks, mä en vaan taida pystyä vielä”, tyttö jatkaa ja katsoo surullisena poikaa, jonka kasvoilta loistaa puhdas pettymys.

”Ymmärrän kyllä”, Jaakko sanoo, ja ryhtyy sitten tekemään lähtöä. Maria kauhistuu. Nytkö poika menisi pois, eikä enää koskaan palaisi?

”Jää vielä hetkeksi”, Maria pyytää ja tarttuu Jaakon käsivarteen. Poika käännähtää häntä kohti ja vetää nopealla liikkeellä tytön lähelleen.

Sekunnit tuntuivat tunneilta, minuutit vuorokausilta. Maria tuijottaa pojan silmiin. Hän haluaisi suudella tätä, todella haluaisi. Olisiko hän riittävän rohkea?

J

aakon huulet lähestyvät Marian huulia, jotka ovat rohtuneet pelkästä jännityksestä. Tyttö saattaa aistia pojan imelän partaveden ja tuntea tämän kiivaan hengityksen vasten kasvojaan. Pian, aivan pian hän saisi sen, mistä on haaveillut.