”Ei me voida”, Maria kuiskaa ja irrottautuu Jaakon syleilystä. Pojan ilme on surullinen, liian surullinen.

”Miksei voida?” Jaakko kysyy, hipaisee sormillaan Marian poskea. ”No kun Mikael..”, Maria aloittaa, ei osaa lopettaa lausettaan.

”Mikael ja sinä ette ole enää yhdessä. Ja me molemmat ollaan itse itsellemme vastuussa teoistamme”, Jaakko filosofoi, siirtyy askeleen lähemmäs.

Maria huimaa. Pojan läheisyys on liikaa. Ajatus viipyvästä suudelmasta saa koko vartalon värisemään.

”Maria pieni, en mä sua pakota mihinkään mitä et tahdo”, Jaakko kuiskaa lempeästi, kietoo kätensä tytön hennon varren ympärille.

Miten niin en tahdo? Totta kai tahdon, enemmän kuin muuta juuri nyt. Marian tekisi mieli huutaa, tukahduttaa poika suudelmiin. Onko hän valmis?

”Mä en tiedä mitä tehdä”, Maria kuiskaa, lähinnä itselleen. Kyllä tiedät, huutaa sydän vaatien kuuluvuutta.

”Ehkä katsotaan sitten päivä kerrallaan”, Jaakko huokaa, on jo valmis lähtemään. Maria ei ole vielä valmis, ei voi päästää poikaa menemään.

Päivä kerrallaan? Mitä poika oikeastaan sillä tarkoittaa? Ovatko he nyt yhdessä? Haluaako Jaakko hänet kokonaan itselleen?

"

Älä mene, ole kiltti”, Maria anoo, on valmis vaikka rukoilemaan polvillaan. Hän haluaa sen suudelman, joka leijuu ilmassa odottamassa oikeaa hetkeä.

Jaakko kääntyy takaisin tyttöön päin, hymyilee hieman. Marian rohkeus pettää. Mitä poika näkee hänessä? Haluaako vain leikkiä? Onko Mikael käskenyt tätä pelaamaan tytön tunteilla?

Marian ajatukset katkeavat pojan huulien osuessa viimein hänen huulilleen. Jaakko yllätti hänet täysin, ei hän ole vielä valmis.

Pojan hapuilevat huulet maistelevat Marian huulia, kutittavat. Kädet kietoutuvat ympärille, kiskovat lähemmäs antaen suudelmalle syvyyttä.

Tunne humalluttaa Marian. Miten poika voikaan olla samaan aikaan niin raju, mutta niin hellä? Tältäkö oikean suudelman kuuluu tuntua?

Liian pian poika irrottautuu, antaa tytön hengittää jälleen. Hymyillen silittää hiuksia ja kysyy sitten: ”Eihän se nyt niin kamalaa ollut, eihän?”