Äiti laittaa uuden pannullisen kahvia tulemaan, vaikka Maria vastusteleekin. Jaakkoa asia ei tunnu haittaavan. Poika on kuin seitsemännessä taivaassa luullessaan, että Maria on kertonut koko maailmalle hänen olevan Marian poikaystävä.

"Mä käyn vessassa", Maria mutisee ja nousee pöydästä. Kukaan ei huomaa hänen lähtöään. Edes Jaakko ei tajua, ettei Maria olekaan enää hänen vieressään. Aivan kuin hän näkisi vain tytön äidin.

Maria nappaa puhelimensa eteisen pöydältä ja sulkeutuu kylpyhuoneeseen. Tyttö kömpii ammeeseen istumaan, ja alkaa kiivaasti näpyttää viestiä ihmiselle, joka voisi hänet pelastaa tästä kaikesta.

"Auta mua! Soita Jaakolle ja käske sen tulla heti kotiin. Tää on tärkeää, ole kiltti", Maria kirjoittaa. Lähetä –napin painaminen ei ole helppoa, sillä poika tahtoo kuitenkin tietää, miksi Jaakko on kutsuttava kotiin. Tai miksi Maria ylipäätään on Jaakon kanssa samassa tilassa.

Tyttö laittaa nopeasti puhelimensa äänettömälle, ja jää odottamaan vastausta. Samalla hän kuulee äidin ja Jaakon helisevän naurun keittiöstä, ja tuntee pahan olon kasvavan ennestään. Miksei äiti voi jättää kerrankin hänen vieraitaan rauhaan?

Puhelin värähtää, Maria on tiputtaa sen ammeen pohjalle. Sormet täristen hän avaa viestin. Poika lupaa auttaa, mutta ehtokin hänellä on: Treffit kahden kesken huomenna iltapäivällä.

Treffit Mikaelin kanssa. Ei ehkä maailman paras ajatus, varsinkin kun Jaakko luulee Marian olevan hänen kanssaan. Mutta jos se on ainoa keino päästä eroon Jaakosta juuri nyt, se saa luvan kelvata.

"Soita vielä huomenna tarkemmin ajasta. Ja nyt soitat Jaakolle!" Maria vastaa, nousee ammeesta ja siirtyy takaisin keittiöön, jossa kukaan ei vieläkään ole huomannut hänen poissaoloaan.

Maria tarttuu jo viilenneeseen kahvikuppiinsa, ja sekoittelee sitä ajatuksiinsa vaipuneena. Hän tietää, että Mikael tahtoo hänet takaisin, mutta haluaako hän Mikaelin?

Samassa Jaakon puhelin pärähtää soimaan, ja pahoitellen poika poistuu eteiseen puhumaan. Äiti alkaa hyräillen korjata astioita pöydästä, mutta Maria ei jaksa liikkua minnekään. Heti kunhan poika vain on lähtenyt, hän saa rauhan.

"Mun täytyy mennä, Mikael just soitti ja käski tulla kotiin", Jaakko sanoo palatessaan keittiöön. Äiti on jo kadonnut omaan huoneeseensa, ja Maria pyörittelee yhä kylmää kahvikuppia kädessään.

"Hei, anteeks etten mä voinut jäädä pidemmäksi aikaa", poika kuiskaa ja nostaa Marian varoen pystyyn. Sitten hän kietoo kätensä tämän ympärille, ja suutelee varoen tytön vaalea kaulaa. Maria huokaa hiljaa ja sulkee silmänsä. Tässä hetkessä voisi elää ikuisesti.

"Nähdäänkö huomenna uudestaan?" Jaakko kysyy kiskoessaan kenkiään jalkaansa. "Katsotaan nyt", Maria mumisee, ei halua paljastaa, että huomenna hän ei voi tavata. Huomenna on Mikaelin vuoro.

"Anteeks vielä kerran", Jaakko sanoo selvästi pahoillaan, ja astuu sitten ulos kosteaan iltaan. Maria nyökkää, vilkuttaa hyvästiksi ja sulkee vikkelästi oven. Vielä ei tarvinnut kertoa, ei tehdä päätöstä. Eihän hän edes tiennyt vielä, mitä olisi sanonut pojalle. Eihän hän edes tiedä vielä, kumpi veljeksistä on hänelle se oikea. Vai onko kumpikaan?