"Saanko mä huomiseen asti aikaa miettiä?" Maria sanoo ääni väristen. Tuskin hän saa päivässä tehtyä minkäänlaista päätöstä, mutta ainakin ehtii ajatella asiaa.

Mikael katsoo tyttöä hiustensa takaa. Ei hän halua luopua tuosta ihanasta olennosta. Kyllä hän ymmärtää, että Marialla on paljon miettimistä omien tunteidensa kanssa. Mutta ei se Mikaelillakaan ole helppoa. Varsinkaan kun Jaakko on löytänyt itselleen jonkun salaperäisen tytön, jolla leuhkii harva se ilta.

"Mikael kiltti, yritä ymmärtää, että ei tää ole helppoa", Maria huokaa. "Sä et siis rakasta mua enää?" Mikael sanoo vääntäen kasvonsa mutruun. "En mä niin sanonut.." Maria aloittaa, tajuaa sitten mihin suuntaa tilanne on kääntymässä. Nyt poika kuvittelee, että koska Maria rakastaa vielä, he voivat jatkaa.

Ei Maria pysty tähän, ei juuri nyt. Eikä ainakaan yksin. Mutta ei ole ketään kenelle kertoa. Äitiä ei kiinnosta muu kuin se, että Maria pärjää koulussa ja saa hyviä numeroita. Kaveritkin kaikkosivat kaikki, kun Maria alkoi seurustella Mikaelin kanssa. Ja isä taas.. Isän ajatteleminenkin tekee jo liian kipeää.

Yksinäinen kyynel nousee Marian poskelle. Hän ei muista isää kovinkaan hyvin, mutta äidin kertoman mukaan isä taisteli loppuun asti kuolemaan vastaan. Loppujen lopuksi syöpä vei kuitenkin voiton, eikä mitään ollut enää tehtävissä.

"Maria, anteeks. En mä tarkottanut painostaa mitenkään", Mikael kuiskaa nähdessään kyyneleen tytön poskella.  Ei hän halunnut tyttöä loukata, päinvastoin. Poika haluaisi kietoa kätensä tytön hennon varren ympärille ja lohduttaa, pitää vain hyvänä.

Maria katsoo kummissaan poikaa. Sitten hän tajuaa kyyneleet poskellaan. Mikael tietysti luulee, että hän itkee pojan takia. Maria haluaisi oikaista asian, mutta muuttaa sitten mielensä. Näin hän ainakin saa aikaa ajatella.

"Mun täytyy mennä, pitää käydä vielä kaupassa", Maria sanoo hiljaa ja nousee lähteäkseen. "Anna mä saatan sut ovelle", Mikael vastaa, nousee seisomaan. Tyttö empii, ei tiedä onko se kannattavaa. Toisaalta Mikael tuskin yrittää enää mitään, ei kyynelten jälkeen.

Ovella Maria kietoo takkia tiukemmin ympärilleen. Olisi ollut järkevää pukea muutakin kuin pelkkä t-paita sadetakin alle. Eipä sitä vain ehtinyt silloin ajatella, mielessä kun vain pyöri Mikaelin tapaaminen.

"Saanko mä soittaa sulle huomenna?" poika kysyy anoen, kohdistaa silmänsä Mariaan. Tyttö nyökkää hiljaa, mitäpä haittaakaan siitä olisi. Ystäväthän soittelevat toisilleen aina, eikö?

"Mikael.." Maria aloittaa, ei tiedä miten jatkaa. Kaikki on vain niin sekaisin, mikään ei suju niin kuin pitäisi. "Mikael, mä kyllä välitän susta edelleen", tyttö jatkaa, katuu heti sanojaan. Pojan silmin syttynyt toivonkipinä tekee pahaa, saa vatsan vääntämään.

"Maria, älä mene", poika pyytää, tarttuu kiinni tytön ohueen käsivarteen. Sade kastelee heidät molemmat, kietoutuu heidän ympärilleen kuin mummon vanha tilkkutäkki. Maria näkee pojan silmissä ikävän, rakkauden kaipuun. Ja se kaipuu ulottuu aina sydämeen asti.