Yön pimeys ahdistaa Mariaa. Ei siksi, että pimeys olisi pelottavaa. Päinvastoin, pimeys on kaunista ja rauhallista. Mutta yötä seuraa aina aamu ja aamua päivä ja treffit Mikaelin kanssa.

Maria on yrittänyt nukkua, mutta ei vaan saa unta. Kerrankin kun kello saisi madella, se ei tee niin. Aivan kuin sillä nyt olisi kauhea kiire.

Kuu paistaa kirkkaana pilvien lomassa. Tyttö huokaa hiljaa ja kietoo peittoa paremmin ympärilleen. Miten kauan hän onkaan jo istunut pöytänsä ääressä ja katsellut kuuta? Entä miten kauan vielä täytyy istua, että yö tajuaa viimein, ettei se saa kadota pois.

Maria ei tajua, miksi lupautui Mikaelin ehdotukseen. Tai pikemminkin kiristykseen. Olisihan hän itsekin saanut Jaakon jotenkin ulos. Mutta ei, silti piti mennä pyytämään Mikaelilta apua ja nyt tilanne on mikä on.

Ei silti olisi tarvinnut suostua, pieni ääni Marian päässä huutaa. Mutta minkäs enää teet. Ei Maria halua perua pojan tapaamista. Kyllä hän voi tavata pojan, vaikka he eivät enää olekaan yhdessä. Mutta ystäviä he voivat olla, niinhän Mikael on sanonut.

Äidin heikko kuorsaus kantautuu Marian korviin suljettujen ovien takaa. Ilman äidin tuppautumista ei mitään näin kamalaa olisi päässyt tapahtumaan. Jos Jaakko vain olisi ehtinyt tytön huoneeseen ennen äidin ilmestymistä.

Mitä sitten oikeastaan olisi tapahtunut?

Maria pudistaa päätään ja karkottaa ajatuksensa. Jos Jaakko olisi päässyt tänne asti, ei Maria tiedä, mitä olisi tapahtunut. Ehkä he olisivat uppoutuneet kiihkeisiin suudelmiin, tai sitten vain istuneet käsi kädessä sängyllä jutellen arkisia asioita.

Pelkkä ajatus Jaakon suutelemisesta saa kylmät väreet kulkemaan Marian selkää pitkin. Hän muistaa elävästi heidän ensimmäisen suudelmansa. Ja sitä seuraavan ja sitä seuraavaan. Joka ikinen pienikin suukko on syöpynyt Marian huulille, ja hän saattaa maistaa ne aivan kuin pojan huulet olisivat juuri nyt tässä.

Kellon viisarit osoittavat jo neljää, mutta Maria ei halua ummistaa silmiään, vaikka saattaisikin nähdä unta Jaakosta.

Ajatus Jaakosta seikkailemassa unessa on houkutteleva, mutta nukkuminen tuo Mikaelin liian nopeasti lähemmäs.

Aamuauringon syrjäyttäessä kuun Maria ummistaa viimein silmänsä ja on valmis kohtaamaan tulevan.