Taas sataa. Mikä kumma siinä on, että aina kun Marian on määrä tavata Mikael ei keli ole heidän puolellaan? Ehkä se on säänhaltijan tapa ilmoittaa, että tapaaminen ei ole hyvä ajatus. Tai sitten olen vain vainoharhainen, Maria miettii ja kiskoo punaisen sadetakkinsa ylleen.

Aikaa pojan tapaamiseen on vielä puoli tuntia, mutta Maria ei kestä olla kotona. Tyhjän talon äänet tekevät hänet hulluksi. Miksi ihmeessä hän suostuu tähän kaikkeen?

Koko aamun Maria odotti, että Mikael soittaisi ja peruuttaisi tapaamisen. Ja kyllähän poika soittikin, mutta vain kertoakseen haluavansa yhä tavata Marian. Paikaksi poika ehdotti puistoa, mutta Maria kieltäytyi. Ei hän voi poikaa tavata siellä, missä päätti vain vähän aikaa sitten heidän suhteensa.

Mikaelin äänen kuuleminen oli ihanaa, mutta samalla pelottavaa. Kaikki ihanat muistot palasivat tytön mieleen hetkessä, eivätkä suostuneet katoamaan, vaikka Maria miten tahtoikin. Miksi kaiken pitää olla niin vaikeaa?

Kahvilassa on vielä hiljaista. Rafael häärii tiskin takana kiireisen näköisenä, eikä huomaa Marian saapumista. Hyvä niin, ei hän juuri nyt jaksaisikaan jutella kenenkään kanssa.

Vielä kymmenen minuuttia. Maria puree kynsiään yrittäen saada aikansa kulumaan. Miksei Mikael voisi nyt kerrankin tulla ajoissa? Jos poika tulisi nyt, Maria pääsisi kotiin jo viiden minuutin päästä. Jos poika vain tajuaisi päästää hänet.

"Maria, oonko mä myöhässä?" Mikael huudahtaa ja lysähtää hengästyneenä penkille tyttöä vastapäätä. Pojan hiuksista tippuu vesipisaroita punaiselle pöytäliinalle. Maria ei voi olla huomaamatta pojan silmiä, jotka loistavat huonosta kelistä huolimatta.

"Miks sä halusit tavata?" Maria pamauttaa kysymyksen päin pojan naamaa. "Meidän pitää selvittää asioita", poika vastaa lyhyesti ja viittoilee sitten Rafaelia tuomaan kaksi kahvia.

"Mä tiedän, että sä halusit erota. Mutta entä jos se olikin virhe? Entä jos.." poika selittää kiivaasti keskeyttäen puheensa kahvien saapuessa. "Entä jos mitä?" Maria kysyy hämillään, peloissaan. Kyllä hän tietää, mitä poika aikoo sanoa. Eikä Marialla ole vastausta pojan kysymykseen.

"

Entä jos sä kadutkin eroa nyt? Sillä mä en usko, että sä voit noin vaan unohtaa kaiken sen, mitä me koettiin näiden vuosien aikana", Mikael selittää suu vaahdoten. Hän on tullut tänne saadakseen tytön takaisin itselleen. Eikä hän aio poistua ennen kuin Maria tajuaa, että haluaa vielä olla hänen kanssaan.

"Mä tarvitsen vielä aikaa", Maria yrittää, mutta poika ei selvästikään aio antaa enempää aikaa. "Sä sanoit noin jo aiemmin. Sulla on ollu aikaa vaikka kuinka. Mä haluan vaan tietää, vieläkö sä rakastat mua", poika kuiskaa hiljaa, lähes ääneti.

Pala nousee Marian kurkkuun. Ei kyse ole siitä, ettei hän rakastaisi poikaa. Hän ei vaan voi olla tämän kanssa. Toki Maria aluksi luuli, ettei enää rakasta, mutta kyllä hän rakastaa. Hän rakastaa enemmän kuin koskaan.

"Maria pieni, mä rakastan sua ja haluan olla sun kanssa. Eikö me voitaisi selvittää meidän asiat ja jatkaa taas yhdessä?" poika anoo koiranpentukatse silmissään. Maria huokaa hiljaa. Miten selittää pojalle, että hän rakastaa tätä, mutta myös tämän veljeä? Ja miten selittää itselle, että on rakastunut kahteen eri ihmiseen, jotka ovat samaa lihaa ja verta?

Miksi, miksi rakkaus on niin vaikeaa?