Jaakko lähti kotiin selvittämään asioita Mikaelin kanssa. Maria on joutunut olemaan koko päivän yksin ajatustensa kanssa. Hän sanoi rakastavansa Jaakkoa. Ihan tuosta noin vain. Rakkaus on vahva sana, mutta sen voi sanoa myös tarkoittamatta sitä.

Maria ei tiedä rakastaako vai ei. Mikaelia hän rakasti, mutta entä Jaakko? Poika on kultainen ja kaikin puolin ihana, ihan erilainen kuin vallaton Mikael. Jaakossa on kaikki, mitä hyvässä poikaystävässä kuuluu ollakin.

Ei Mikaelkaan mitenkään huono ole, päinvastoin. Mikael on.. No, täydellinen renttu ja paha poika, joka saa sukat pyörimään jaloissa. Mariankin sukat pyörivät jaloissa pelkästä ajatuksesta. Mutta poika pitää unohtaa. Jaakko on nyt se oikea, Jaakkoa tässä pitäisi ajatella.

Suudelma polttaa vieläkin huulilla. Hellästi tyttö hipaisee huuliaan, pystyy yhä maistamaan pojan maun. Suolainen suudelma sateen kastelemilla huulilla. Kaikki se lämpö, joka huokui yhdestä ainoasta henkäyksestä. Pojan kädet tytön lanteilla, tytön kädet pojan hiuksissa.

Puhelin soi. Ajatus katkeaa. Mikael soittaa. Maria ei aio vastata. Eilinen oli liikaa. Nyt poika luulee, että hän haluaa yhä tämän. Mutta ei hän halua. Eihän?

Ajatus palaa eilisiin, hetkeen Mikaelin lähdön jälkeen. Jaakko katsoi häntä silmiin niin hellästi ja onnellisesti, että rintaan sattui. ”Rakastatko sä todella mua?” poika oli kysynyt, eikä Maria osannut muuta kuin nyökätä. Jaakko oli niin onnellisen näköinen.

Miksi Mikaelin piti tulla taas sotkemaan kaikki. Ei Maria poikaa enää rakasta, ei ainakaan haluaisi. Mutta joka kerta poika saa ajatukset sekoamaan ja kaiken muun katoamaan. Ei sen niin kuulu mennä, ei enää, kun on jo erottu ja jatkettu matkaa.

Vaistomaisesti tyttö kaivaa kultaisen sormuksen yöpöytänsä laatikosta. Vieläkö poika muistaa sormuksen? Onkohan hän ajatellut asiaa ja miettinyt, kuka sen poimi talteen lammikosta? Tai ehkä poika tietää, että sormus on Marialla.

Sormus on kaunis, vaikka onkin pelkkä sileä rinkula. Ajatus ja tarkoitus sen takana on kuitenkin jotain elämää suurempaa. Rakkaus on sidottu sormukseen, joka on tarkoitettu merkiksi ikuisesta elämästä hyvine ja pahoine päivineen.

Rakkaus. Maria huokaa. Rakkautta on niin monenlaista. Vanhempia voi rakastaa, kavereita voi rakastaa, eläimiä voi rakastaa. Jopa harrastuksiaan voi rakastaan. Mutta on myös SE rakkaus, joka kohtaa vain kerran ja punoo kaksi ihmistä yhteen.

Jaakko rakastaa. Mikaelkin rakastaa. Maria rakasti ennen, rakastaa nyt. Mutta ketä? Mikael on menneisyys, joka tuntui aina oikealta. Aina eroon asti. Jaakko voisi olla tulevaisuus, joka tuntuisi oikealta loppuun asti.

Maria ei tiedä mitä ajatella. Sydänkään ei osaa auttaa. Hän sanoi Jaakolle rakastavansa tätä. Voiko toista oppia rakastamaan jo näinkin lyhyen yhdessäolon jälkeen? Vai onko rakkaus jotain syvempää, joka kumpuaa pintaan vasta kun toisen tuntee kokonaan?

Mikaelille hän sanoi vain kerran rakastavansa tätä. Ajatuksissaan hän sanoi niin useasti, mutta ääneen vain kerran. Mutta saattoiko se yksi ainoa kerta olla se, joka jäi voimaan ikuisuuksiksi?